Epätavallinen aamupäivä

[Kiyro]

/\/ Ta-daa! Kaikki pelaamaan! :'DD Se olisi mukavata. \/\

Kiyro kyhjötti pimeässä, ahtaassa ja... Noh, kosteassa sadevesitynnyrissä. Ei mikään tyypillinen aamupäivä. Normaalisti hän olisi varmaan vielä ollut nukkumassa. Mutta tänään hän istui tynnyrissä. Kannessa olevasta reiästä tippui vettä hänen niskaansa, mutta se ei juuri poikaa haitannut kun tämä jo kyhjötti (lillui) kaulaansa myöten kylmässä vedessä.
'Mitä hemmettiä minä oikein tässä tynnyrissä teen?' Kiyro vaikersi itsekseen ja yritti pidätellä aivastusta. Tosiasiassa hän tiesi tilanteensa hyvinkin tarkkaan, koko asian ajattelu sai hänet voimaan huonosti. Että hänellä osasi joka kerta käydä surkea tuuri. Törmätä jengiin joka oli koko korttelista eniten täynnä itseään. Kiyro ei oikein voinut sietää huomautuksia rähjäisestä ulkoasustaan, ainakaan antamatta samalla mitalla takaisin. Tällä kertaa hän kyllä oli saanut huomata sen, että kyseiselle kolmikolle ei kannattanut pullikoida (tosin luonteelleen tyypillisesti pullikoi silti). Jengi oli lähtenyt hänen peräänsä ja Kiyro uskoi (toivoi hartaasti) että hän ei jäisi kiinni sadevesitynnyriin piilouduttuaan.

Siksi hän tunsi olonsa hieman rauhattomaksi kuullessaan kujan suulta askeleiden ääniä ja huutoja.
"Sinne se meni! Varmana meni!"
Hiljaisuus. Ja sitten askeleita, jotka tuntuivat kuuluvan turhan läheltä tynnyriä. Mihin se ruipelo oli mennyt? Tällä kujalla sen oli oltava. Muutaman minuutin etsiminen tuntui ikuisuudelta, Kiyro istui liikahtamatta pimeässä tynnyrissään. Vesi oli kylmää ja hän alkoi olla jo kohmeessa.

Sitten hän huomasi äkkiä päivänvalon tulvivan pimeyteen.
"Voi hitto mikä jätkä. Se meni tynnyriin piiloon."
Kiyron sydän pomppasi kurkkuun kun hän siirsi katseensa yläpuolellaan tuijottaviin kasvoihin. Poika oli häntä ehkä vuoden vanhempi ja varmasti ainakin päätä pidempi (miten niin vanha poika jaksoi ravata kujilla jahtaamassa häntä, Kiyro mietti). Sitten hänet nostettiinkin kylmästä loukosta päivänvaloon ja hän joutui kasvotuksin kahden muunkin pojan kanssa.
"Mitä sille tehdään?"
Kiyro kuunteli kauhulla jatkoa. Eräs pojista tuntui saaneen erinomaisen idean, joka ei kuitenkaan valjennut Kiyrolle. Hänet tungettiin takaisin tynnyriin ja seuraavassa hetkessä hän jo tajusi vierivänsä tynnyrissä pitkin katua. Karmea ajatus nousi Kiyron mieleen. Katu vietti jyrkästi alaspäin, ja mikä olisikaan hauskempaa kuin vierittää hänet mäkeä alas!

Kiyro haukkoi henkeä paniikissa yrittäen olla vetämättä vettä keuhkoihinsa. Tämä oli kyllä kaikkien hänen kokemiensa nöyryytysten huippu! Vieriä nyt tynnyrissä mäkeä alas!
"...Idiootti! Hyvää loppuelämää!" Kiyrolle heitettiin tynnyrin ulkopuolelta. Ensimmäiset viisi metriä Kiyro pysyi tajuissaan, mutta sitten näkökentän reunoilla nakertavat valopisteet katosivat ja hän pyörtyi (onneksi suurin osa tynnyrin vedestä oli jo loiskunut kadulle).

Tynnyrin matka pysähtyi suihkulähteeseen keskelle aamuvarhaista hiljaista toria. Tynnyri meni rikki, mutta sen sisällä olevasta pojasta ei voinut olla varma, kun tämä makasi silmät ummessa pyörtyneenä puunsäpäleiden keskellä.

/\/ En voi uskoa että oikeasti kirjoitin tämän viestin. XD Älkää nyt hyvät ihmiset sitten ottako minusta mallia. Kamala sentään... \/\

[Lóu]

Lóu käveli pitkin hiljaista katua kantaen olallaan laukkua, jonka sisällä oli jotain mitä hänen isänsä oli pyytänyt hakemaan eräältä tuttavalta. Ihan kuin hän olisi jokin palvelija kun joutui juoksentelemaan isänsä asioilla heti aamusta tai ylipäätänsä ollenkaan... Torille saapuessaan hän huomasi suihkulähteen toiselle puolelle ilmestyneen paljon puunpalasia, joita ei vielä aikaisemmin ollut. Vasta suihkulähteen ohi kävellessään hän huomasi litimärän tyypin makaavan maassa kohtuullisen kuolleen näköisenä. Taas varmaan sammumut juoppo, hän ajatteli aikoen kävellä vain kylmästi ohi, mutta katsottuaan tarkemmin hän huomasi tyypin olevan aika nuori poika, ehkä vähän vanhempi kuin hän itse oli. Vilkuillen ensin ympärilleen, Lóu kääntyi Kiyroa kohti ja käveli hieman lähemmäksi tutkien tätä katseellaan. Rähjäisen näköinen tämä ainakin oli, mutta kaipa sitä piti silti katsoa oliko toinen kunnossa.
"Hei...?"
Lóu kysyi varovaisesti saamatta kuitenkaan vastausta - oliko poika sittenkin kuollut? Sen enempää miettimättä Lóu uskaltautui kevyesti potkaisemaan maassa makaavaa poikaa kylkeen.
"Huhuu, kuuletko?"
Hän sanoi, nyt hieman kovemmalla äänellä.

[[ Örrärrr... ]]

[Kiyro]

Kiyro oli saattanut maata kadulla tuntikausia taju kankaalla, ainakaan hänellä itsellään ei ollut aavistustakaan ajan kulusta. Tiedottomuuden pohjaton meri tuntui puristuvan yhä hänen ympärilleen, hän oli hukkumaisillaan tuohon pimeään mereen. Henki ei kulkenut, sydän ei lyönyt, korvat eivät kuulleet. Ruumis ei tuntenut... mitään... Tajuttomuuden paksussa seinämässä oli kuitenkin pieni reikä, josta tihkui informaatiota hänen tajuntaansa.

"Huhuu...-kuul--...tko?"

...epämääräinen värähtely oli tunkeutunut hiljaisuuteen. Ja sitä seurasi sanoinkuvaamaton tuska. Kiyro olisi kenties huutanut, jos hänen keuhkonsa eivät olisi olleet täynnä vettä. Lóun kevyt potkaisu kylkeen tuntui kymmenen kertaa kivuliaammalta kun se oli jo valmiiksi ruhjeilla. Todellisuus rysähti kerralla Kiyron ympärille, kun hän yritti haukkoa turhaan henkeään. Massiivinen yskänkohtaus iski poikaan, mikä aiheutti kipeään kylkeen yhä pahempaa jomotusta. Kiyro yritti liikuttaa ruumistaan, vaikka sen jokaiseen jäseneen koski onnistuen kierähtämään kyljelleen yhä yskien vettä keuhkoistaan. Hitaasti hän alkoi tajuta, että olisi saattanut oikeasti tukehtua veteen, jota oli vetänyt henkeensä. Ympäristökin alkoi hahmottua, vaikkakin hän näki kaiken kahtena. Jatkaen köhimistä Kiyro ihmetteli palautuvan näköaistinsa lähettämiä tietoja edessään nököttävistä neljästä jalasta. Nuo kaikkiko häntä olivat äsken potkineet? Ainakin se oli tuntunut siltä.